woodly

25.08.2022 -

Woodly valmistautuu skaalaamaan teknologiaansa maailmanlaajuisesti ja vahvistaa hallitustaan kokeneilla asiantuntijoilla

HELSINKI, 25. elokuuta, 2022 – Suomalainen materiaaliteknologiaa kehittävä yhtiö Woodly Oy vahvistaa yhtiön hallitusta ja on nimennyt uusiksi jäseniksi Nokia Oyj:n entisen hallituksen puheenjohtajan ja entisen toimitusjohtajan Jorma Ollilan ja Nasdaqin neljän Pohjoismaisen pörssin hallituksen puheenjohtajan ja Nasdaq Nordicin entisen toimitusjohtajan Lauri Rosendahlin.

Woodly Oy:n tavoitteena on olla maailman arvokkain materiaalibrändi. Yhtiö on asettanut strategisiksi tavoitteiksi korvata 15 % fossiilisista muoveista ja vähentää hiilidioksidipäästöjä 100 miljoonalla tonnilla sen kehittämällä puupohjaisella, hiilineutraalilla ja kierrätettävällä muovimateriaalilla vuoteen 2035 mennessä.

”Uskon, että Woodlyn kaltaisille yrityksille ja innovaatioille on tällä hetkellä kova kysyntä. Markkina etsii jatkuvasti toimijoita, jotka voivat tuoda muoviteollisuuteen kestäviä ratkaisuja ja saada aikaan rakenteellisen muutoksen. Woodly on menestyksekkäästi kaupallistanut ensimmäiset tuotteensa Euroopan markkinoille ja hakee vahvaa globaalia kasvua”, sanoo Woodly Oy:n perustaja ja hallituksen puheenjohtaja Marko Parkkinen. ”Ilman riittävän laajamittaista käyttöä Woodlyn kaltaisten innovaatioiden hyödyt ympäristölle ja yhteiskunnalle eivät toteudu. Siksi on yhtä tärkeää ymmärtää ja suunnitella miten uusi innovaatio skaalautuu kuin miten se toimii. Olemme innoissamme tästä seuraavasta vaiheesta ja voidessamme vahvistaa hallitusta kahdella uudella jäsenellä – Jormalla ja Laurilla. Heillä on poikkeuksellisen monipuolista kokemusta ja ymmärrystä sekä liiketoiminnan skaalaamisesta ja globaaleista kuluttajamarkkinoista että pääomamarkkinoista.”

Marko Parkkinen (Woodly Oy:n perustaja) jatkaa hallituksen puheenjohtajana ja Hanna Liiri (Besodos Investors Oy:n toimitusjohtaja ja hallituksen jäsen sekä Spinnova Oyj:n hallituksen jäsen) jatkaa hallituksen jäsenenä. Yhtiön edustajana hallituksessa toimii Woodly Oy:n toimitusjohtaja Jaakko Kaminen.

Hallituksen uudet jäsenet


Jorma Ollila
on Miltton Groupin hallituksen puheenjohtaja ja Otava Oy:n hallituksen jäsen. Ollila on myös Perella Weinberg Partnersin hallituksen jäsen.

Ollilalla on yli 40 vuoden kokemus liike-elämässä. Ollila toimi öljy-yhtiö Shellin hallituksen puheenjohtajana vuosina 2006–2015 ja Nokia Oyj:n hallituksen puheenjohtajana vuosina 1999–2012 ja toimitusjohtajana vuosina 1992–2006. Maaliskuusta 2013 maaliskuuhun 2018 saakka Ollila oli Outokummun hallituksen puheenjohtaja. Menestyksekkään uran yritysjohtajana tehneellä Ollilalla on lisäksi ollut lukuisia muita hallitusjäsenyyksiä.

Lauri Rosendahl on toiminut vuodesta 2016 alkaen Nasdaqin neljän Pohjoismaisen pörssin hallituksen puheenjohtajana. Hän toimi Nasdaq Tukholman toimitusjohtajana vuodesta 2016 ja hän oli Nasdaq Nordicin toimitusjohtaja vuosina 2016–2019. Hän toimi Nasdaq Inc:n (NDAQ) laajennetun johtoryhmän jäsenenä vuosina 2013–2020. Rosendahl toimi myös Helsingin Pörssin toimitusjohtajana toukokuusta 2009 maaliskuuhun 2016 asti.

Lisätietoja antavat:

Marko Parkkinen, hallituksen puheenjohtaja, Woodly Oy
puh. +358 (0)44 580 2676, marko.parkkinen@seedi.fi

Jaakko Kaminen, toimitusjohtaja, Woodly Oy
puh. +358 (0)40 590 0035, jaakko.kaminen@woodly.com

 

Woodly Oy on suomalainen materiaaliteknologiaa kehittävä yhtiö. Yritys on perustettu vuonna 2011 ja sen pääkonttori on Helsingissä. Woodlyn kaupallinen tuote on uudenlainen puuselluloosaan perustuva muovi – Woodly®. Tuotteena Woodly on granulaattimuotoinen muovirae, jota käytetään muoviteollisuuden raaka-aineena. Ominaisuuksiltaan Woodly® vastaa tavanomaisia fossiilisia muoveja, mutta on hiilineutraali sekä kierrätettävä. Woodly®-materiaalia voidaan turvallisesti käyttää myös elintarvikkeiden pakkaamiseen ja siitä voidaan valmistaa pakkausten lisäksi tuotteita myös muihin käyttötarkoituksiin. www.woodly.com

Lue lisää aiheesta:

Mitä mieltä olet tästä sisällöstä

Kiitos palautteestasi. Voitko kertoa tarkemmin miten sivustomme palvelisi paremmin?