Ekologiset tuotepakkaukset tulevat markkinoille rytinällä seuraavan viiden vuoden aikana ja korvaavat fossiilista muovia monin tavoin. On toimittava ennen tätä, jos aikoo erottua edukseen kauppojen hyllyillä ja kasvattaa tuotteen kysyntää ja katetta.
Muovin korvaaminen ruokapakkauksissa ekologisemmalla materiaalilla on kuluttajabrändeille ainutkertainen viestinnällinen mahdollisuus, jolla luodaan myös taloudellista arvoa. Tähän mahdollisuuteen pitää tarttua ensimmäisten joukossa. Kun muovia korvaavat keksinnöt kehittyvät ja yleistyvät, ekologisemmista materiaaleista ruokapakkauksissa tulee lopulta vakiintunut käytäntö, jolla ei enää erotu joukosta.
Edessä on paljon työtä. Vaihtoehtoiset materiaalit on kehitettävä kaupalliseen valmiuteen, kehitystyötä ohjaavia laatustandardeja ja lainsäädäntöä määriteltävä tarkemmin, pakkausten kierrätysmenetelmiä kehitettävä, kuluttajakommunikointia parannettava, ja jaksettava kohdata muutosvastarintaa.
Myös elintarvikepakkauksen ekologisuuteen vaikuttavat asiat ja ominaisuudet pitää arvottaa suhteessa pakattavaan tuotteeseen. Ympäristövaikutusten pienentäminen muuttamalla tuotepakkausta tai luopumalla siitä kokonaan edellyttää kokonaisuuden ymmärtämistä ja hallintaa.
Nykyisessä muovikeskustelussa tätä ymmärrystä ei aina ole. Kun muovivastaisuudesta on tullut itsetarkoitus, on unohtunut, että muovia käytetään ruokapakkauksissa sen tarjoamien hyötyjen takia. Jos sama hyöty kyetään toteuttamaan vaihtoehtoisilla materiaaleilla ilman haitallisia ympäristövaikutuksia, muutos on perusteltu.
Ruokapakkauksen ympäristövaikutus verrattuna pakattuun ruokaan on kuitenkin varsin pieni, joten pakkauksen ensisijainen tehtävä on suojata tuotetta ja ehkäistä ruokahävikkiä. Itämeren hyiseen suolaveteen kuukaudessa maatuva kinkkupaketti ei ole kummoinenkaan ekoteko, jos tuotetta ei voi enää pakata siihen turvallisesti. Fossiilista muovia korvaavien pakkausmateriaalien kehittäminen elintarviketurvallisuuden tai säilyvyyden kustannuksella olisi hölmöläisen hommaa, jos ratkaistaan yksi ongelma luomalla uusia ja entistä suurempia tilalle.
Myös uusiutuvista materiaaleista valmistettujen pakkausten pitäisi kiertää. Ymmärrys uusiutuvien luonnonvarojen ekologisista hyödyistä ontuu usein. Kestävän kehityksen näkökulmasta asiat etenevät sitä parempaan suuntaan, mitä suurempi osuus ihmiskunnan tarpeista tyydytetään hyödyntämällä uusiutuvia luonnonvaroja. Ei pidä unohtaa, että viime vuonna ihmiskunta käytti 50 prosenttia enemmän luonnonvaroja, kuin maapallo kykenee yhden vuoden aikana tuottamaan.
Pakkausmateriaalia on vaikeaa pitää kovin ekologisena, jos sitä ei kyetä käytön jälkeen kierrättämään, vaan tilalle tarvitaan aina neitseellisiä luonnonvaroja seuraavaa käyttökertaa varten. Myös uusiutuvista raaka-aineista valmistetut materiaalit ja tuotteet olisi ensimmäisen käytön jälkeen kyettävä kierrättämään vielä monta kertaa.
Pakkausmateriaalien kohdalla puhutaan paljon myös maatuvuuden, eli biohajoavuuden merkityksestä. Kemiallisesti muovista poikkeavat uudet materiaalit, joita mikrobit kykenevät hajottamaan myös luonnossa, vähentävät materiaalien ikuista kertymistä ympäristöön. Pelkästään mereen päätyvän muovijätteen korvaaminen biohajoavalla jätteellä ei kuitenkaan ole varsinainen ratkaisu merten muoviongelmaan. Tärkeintä on estää pakkausjätteen päätyminen luontoon.
Puu sopii muovin korvaajaksi. Jotta uusi pakkausmateriaali siis todella voi korvata muovin, sen on kyettävä vastamaan monenlaisiin haasteisiin ja täytettävä monenlaisia teknisiä vaatimuksia. Pakkausmateriaalia on myös kyettävä hyödyntämään globaalissa mittakaavassa, jotta sillä on todellista yhteiskunnallista ja ekologista merkitystä.
Puun käyttö ei kilpaile ruokaketjun kanssa, ja metsät toimivat kasvaessaan hiilinieluina. Lisäksi puulla on hyvät mekaaniset ominaisuudet. Silti uutta materiaalia voidaan valmistaa samoilla menetelmillä kuin fossiilista muovia, sen tuotanto on helposti skaalattavissa, ja sitä voidaan ottaa käyttöön pakkausteollisuudessa ilman uusia investointeja. Pakkausten toimittajia ei välttämättä tarvitse vaihtaa.
Jaakko Kaminen
Julkaistu Elintarvike ja Terveys-lehdessä 1/2019